Mukaan esittelykohteeksi tai vapaaehtoiseksi Minun taloni Arabianranta -tapahtumaan

Minun taloni Arabianranta on syksyyn 2012 sijoittuva viikon mittainen tapahtuma, joka kuvaa viiden paikallisen asuintalon matkan piirustuspöydältä asukkaiden jokapäiväiseen arkeen. 

Tapahtuman tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta siitä, millä tavalla kerrostaloja rakennetaan, mitkä tekijät vaikuttavat paikalliseen arkkitehtuuriin ja miten esimerkiksi prosenttiperiaatetta on toteutettu talojen taidehankinnoissa. Lisätietoja hankkeesta täältä.

Haluatko esitellä talosi, jopa kotisi syksyllä WDC:n Helsingin juhlaviikoilla tai Design Weekin aikana? Ilmoita taloyhtiönne Minun taloni Arabianranta -tapahtumaan. Valitsemme mukaan viisi omaleimaisinta kohdetta!

Meitä kiinnostaa etenkin:

  • yhdessäoloon kannustava ympäristö
  • yhteisten tilojen uudenlainen hyödyntäminen
  • asukkaiden mukanaolo tapahtumassa

Mainitse myös, mikäli teillä on jo tiedossa innokas yhteyshenkilö tai aiempaa yhteistyötä talon arkkitehdin ja taiteilijan kanssa.

Haemme Minun taloni Arabianranta -tapahtuman järjestelyihin myös vapaaehtoisia. Tule hyödyntämään taitojasi ja kiinnostustasi asumisen designin esittelyssä esimerkiksi valokuvaten, tiedottaen tai vaikka tarinoiden kertojana. Ilmianna itsesi!

Ilmoittaudu mukaan 3.2. mennessä hankkeen yhteyshenkilölle osoitteeseen satu.onnela[at]gmail.com.

This entry was posted in Asukkaat, Minun taloni Arabianranta, Muut, Projektit / Tapahtumat, Prosessin hallinta, Työntekijät, Viestintä / Markkinointi, yhdistykset, Yhteistyö. Bookmark the permalink.

One Response to Mukaan esittelykohteeksi tai vapaaehtoiseksi Minun taloni Arabianranta -tapahtumaan

  1. Pingback: My Homepage

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>