Minun taloni Arabianranta on elo-syyskuulle 2012 sijoittuva avoin tapahtuma, jossa viiden eri talon kattokerhohuoneeseen kutsutaan talon suunnitellut arkkitehti ja taideteoksen suunnitellut taiteilija kertomaan suunnittelun lähtökohdista, reunaehdoista ja unelmista. Samaan aikaan toivotaan, että kussakin talossa on mahdollisuus tutustua myös muutamaan asukkaan avaamaan asuntoon. Viiden päivän aikana tutustumme kunakin päivänä yhteen taloon. Ilmoita talosi mukaan nyt! Ilmoittautuminen päättyy 4.2. ja mukaan toivotaan taloja kaikista asumismuodoista.
Ilmoittautuminen tarkoittaa, että selvitämme onko talon arkkitehti ja taiteilija mahdollista saada paikalle kyseisenä aikana. Lisäksi, jos talonne valitaan mukaan, pyydämme taloyhtiöstänne yhtä tai useampaa asukasta kertomaan kokemuksia talosta arkkitehdin ja taiteilijan kanssa. Lisäksi laitamme mukaan valittujen taloyhtiöiden asukkaille kutsun avata asuntonsa. Asuntonsa avanneille on luvassa yllätyspalkinto. Toivomme myös, että kustakin mukaan valitusta talosta tulee ainakin yksi henkilö mukaan toteuttamaan kokonaisuutta. Mukaan valituille taloyhtiöille ilmoitetaan mukaan pääsystä helmikuun aikana.
Voit ilmoittaa talosi mukaan Minun taloni Arabianrantaa vetävälle Satu Onnelalle osoitteeseen: satu.onnela(at)gmail.com. Samalla voit ilmoittautua myös vapaaehtoiseksi tapahtuman työryhmään.
Tapahtuma on suunnattu kaikille arkkitehtuurista, rakennustaiteesta ja erilaisista asumismuodoista ja -tavoista kiinnostuneille. Lisäinfo löytyy täällä.
Pääjärjestäjä: Artovan Henki / Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki-kaupunginosayhdistys
Tervetuloa myös mukaan esittely- ja ideointisessioon lauantaina 4.2. klo 13–17 Kääntöpaikalle. Sessiossa paneudutaan Minun taloni Arabianrannan viemiseen kohti konkretiaa! Sessio on osa Designviikonlopun – Kohtaamisia Arabianrannassa -tapahtumakokonaisuutta.
Terkuin,
SATU
0503228930
Kuva: Tuukka Troberg










